Musiikkikasvatuksen ja uskonnon yhteyksiä pohdittiin kansainvälisin voimin

Länsimaisissa kouluissa uskonto on useimmiten pyritty pitämään erossa musiikkikasvatuksesta. Kuitenkin myös meillä koulujen lisääntynyt monikulttuurisuus on nostanut aihepiiriä uudelleen esille ja olemme keskustelleet kiivaasti esimerkiksi Suvivirren käytössä koulujen tilaisuuksissa. Miten tämä liittyy musiikinopetukseen kouluissa? Taideyliopiston Sibelius-Akatemia nappasi aiheesta kiinni ja kutsui akateemista väkeä eri tieteenaloilta keskustelemaan musiikkikasvatuksen ja uskonnon suhteesta kolmepäiväiseen seminaariin.


Kuvassa oikealla Estelle Jorgensen (Indiana University, eräs seminaarin keynote-puhujista)

Torstaina 21.8. keskusteltiin muun muassa hengellisyyden tai henkisyyden (”spirituality”) käsitteestä suhteessa musiikkikasvatukseen. Diana Harris pohti omassa esitelmässään sitä, miksi hengellisyys voi olla musiikkiiluokassa käyttökelpoisempi käsite kuin uskonto. Esimerkiksi islamissa koulutusta ei voida ajatella ilman uskonnollista ulottuvuutta. Myös kristinuskossa hengellisyyden käsite pohjaa uskontoon.

- Musiikilla merkittävä rooli lähes kaikissa uskonnoissa. Esimerkiksi afrikkalaista rumpua ja gamelania Isossa-Britanniassa opetetaan kuitenkin usein ilman yhteyttä sen uskonnolliseen kontekstiin. Musiikkikasvattajina velvollisuutemme on keskittyä musiikissa esiintyvien samankaltaisuuksien sijaan sen omaleimaisuuteen. On vaarallista opettaa lapsille musiikkia huomioimatta sen kulttuurista merkitystä.

Professori June Boyce-Tillman (kuva vasemmalla) toi omassa alustuksessaan esille ihmettelyn ja ihmetyksen ajattelun.

- Miten voimme luoda tilaisuuksia ihmettelylle, mahdollisuuksia ihmetellä? Kuinka usein sen teemme? Aito ihmetys houkuttelee muuttamaan myös ajattelumallejamme. Kun kerromme kolmevuotiaalle vaikkapa Yön kuningattaren tarinan ennen musiikin kuuntelua, saatamme heidät jo valmiiksi ihmetyksen tilaan, Boyce-Tillman totesi.

Kansainvälinen seminaari ”Critical Perspectives on Music, Education, and Religion”  järjestettiin Helsingin Musiikkitalossa 20.-22.8. 2014.
Katso tapahtuman tunnelmia myös Ceradan Facebook-sivuilta!

 



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi