« Takaisin

Kamariorkesteri syntyy kanssamuusikon kuuntelemisesta ja hyvästä yhteishengestä

Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen Sibelius-Akatemiassa toimii jälleen oma kamariorkesteri, joka astuu lavalle Olaus Petrin kirkossa joulukuussa. Orkesterin ”koollekutsuja”, luotsi ja nokkamies Tero Latvala on innoissaan tästä uudesta tulemisesta.

- Sibelius-Akatemiassa on viimeksi ollut toimiva kamariorkesteri 25 vuotta sitten. Kun itse opiskelin, niitä oli kaksikin; oma ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja toinen pidemmälle edenneille, muistelee Latvala.

Ensiesiintymisessään orkesteri koostuu ainoastaan jousisoittajista. Nyt uuden alun saava kamariorkesteritoiminta on tarkoitettu pääasiassa maisterivaiheen opiskelijoille. Sen tarkoituksena on tarjota opiskelijoille lisää mahdollisuuksia orkesterisoittoon ja samalla tutustua kamariorkesteriohjelmistoon.

- Orkesterisoittoon suuntautuvalle muusikolle on tärkeää saada rutiinia yhteissoittoon ja orkesterityöskentelyyn. Musiikkialalla kilpailu on kovaa, joten on suuri etu jos jo opiskeluaikana voidaan tarjota runsaasti tilaisuuksia soittaa erilaisissa orkestereissa, Latvala täsmentää.

Latvalan mukaan ajatus uudesta orkesterista on otettu Sibelius-Akatemiassa oikein hyvin vastaan. Kamariorkesteri on kokoonpanoltaan ja luonteeltaan erilainen kuin sinfoniaorkesteri, vaikka samat instrumentit rivistössä tietysti esiintyvätkin.

- Viulistina näkisin, että kamariorkesteri on jousisoittajalle helppo ja hyvä tapa tehdä musiikillista ”tarkkuustyötä” orkesterin riveissä - todella hioa yksityiskohtia omassa ja yhteissoitossa. Sinfoniaorkesterissa tähän ei aina ole mahdollisuuksia eikä aikaa, sillä oman soiton kuuleminen voi olla vaikeaa. Kamariorkesterissa jokaisen tulisi kuulla soittonsa tietyllä tavalla ”kamarimusiikillisesti” ja jokaisen muusikon soittopanos on tärkeä - eri lailla kuin suuressa orkesterissa. Joulukuun konsertissamme kaksi teosta soitetaan myös ilman kapellimestaria, ja tämäkin tuo oman kamarimusiikillisen sävynsä orkesterin toimintaan.

Toiveissa on, että kamariorkesterista muodostuisi vakiokokoonpano, joka harjoittelisi säännöllisesti ja sitä kautta voisi kehittää tehokkaasti yhteissoittoaan. Eikä yhdessä soittaminen tee hallaa myöskään opiskelijoiden yhteishengelle.

- Yhdessä soittaessa opiskelijat tutustuvat samalla toistensa soittotapoihin ja taiteilijapersooniin. Toivoisin, että saisin soittajistoon syttymään palon soittaa kamariorkesterissa ja jatkaa työ- ja taiteilijauraansakin sen parissa. Into syntyy, kun työskennellään motivoidusti ja korkealla tasolla alusta alkaen mutta samalla muistetaan pitää yllä hyvää yhteishenkeä ja luodaan hyviä konserttikokemuksia.


 

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri, joht. Tero Latvala
Pe 12.12.2014, klo 19:00
Olaus Petrin kirkko, Minervankatu 6, Helsinki
Vapaa pääsy

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri
Tero Latvala, kapellimestari

Franz Schubert: Quartettsatz, sovitus jousiorkesterille
Joonas Kokkonen: Musiikkia jousille
Franz Schubert: Tyttö ja kuolema, sovitus jousiorkesterille



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi