« Takaisin

Käytäväpäivystys avartaa näköaloja - rehtori Tiina Rosenberg sibalaisia tapaamassa

Helouhelou! Hyvää uutta vuotta! Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg tervehtii ainakin joka toista ohikulkijaa istuessaan "päivystämässä" Sibelius-Akatemian Töölön toimipisteen aulassa. Tapaa rehtori -tuokioissa Rosenberg on kiertänyt Taideyliopiston eri toimipisteissä kuulostelemassa opiskelijoiden, opettajien ja hallintohenkilökunnan mielen päällä olevia kysymyksiä.


Miksi rehtori järjestää aikaa kiireisestä aikataulustaan istuakseen yliopistolaisten käytettävissä käytävillä ja kahvioissa?

- Ennen kaikkea siksi, että meillä on kuusi eri toimipistettä pelkästään Helsingissä. Rehtorin täytyy liikkua, tutustua arkielämään ja tavata muitakin kuin vain niitä, joita kohtaan kokouksissa, hän vastaa välittömästi.

Yliopistoväen kysymykset ovat usein hyvin maanläheisiä ja liittyvät paljolti arkipäivään.

- Opiskelijat kyselevät toimintaan liittyviä asioita: esimerkiksi erilaisista pilottihankkeista, voiko hakea rahoitusta erilaisiin projekteihinsa. Tuntiopettajat kysyvät omasta roolistaan ja myös palkkaehdoista ja työajoista. Lehtorit pohtivat, miten voisivat Taideyliopistossa edetä urallaan.

Yksi teema joka nousee monissa kohtaamisissa on rahoitus, joka tuntuu tupsahtavan ihmisten mieleen aina rehtorin ilmestyessä näköpiiriin.

- Olen kuin kävelevä budjetti, Rosenberg hymyilee.

- Mutta rahathan eivät ole minun hyppysissäni vaan ne on sidottu toimintaan ja niitä yritetään jakaa mahdollisimman tasapuolisesti. MInulla ei valitettavasti ole sampoa, josta vain ykskaks alkaisi tulvia rahaa.

 

Rehtori Tiina Rosenbergiä tapaamassa Täydennyskoulutuksen Sirke Pekkilä

Keskustellessaan taideyliopistolaisten kanssa rehtori kuulee paljon myös korvan taakse laitettavia asioita - epäkohtia, joita voi aina viedä eteenpän. Minkälaisella mielellä taidyliopistolaiset noin keskimäärin ovat?

- Sekä utelialla että epäileväisellä. Opetus ja oma arki on kuitenkin monilla aika samanlaista kuin ennenkin. Minulta kysytään myös, että mikä Taideyliopisto itse asiassa on. Ei ole olemassa abstraktia "Taideyliopistoa" joka on jossakin epämääräisessä neljännessä paikassa, vaan Taideyliopisto on sen kolme akatemiaa ja me kaikki täällä olemme osa sitä. Tuntuu, että mitä enemmän akatemioiden väki on Taideyliopiston kanssa tekemisissä, sitä luonnollisemmalta se ihmisistä alkaa tuntua.

Rehtorin tapasi Karoliina Pirkkanen



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi