« Takaisin

Kuopion musiikkikeskus avasi ovensa vierailijoille

Perjantaina 14. helmikuuta 2014 Kuopion musiikkikeskuksessa vietettiin avoimien ovien päivää, jossa kaikki talon opinahjot pääsivät esittelemään toimintaansa. Paikalle saapuikin kasapäin uteliaita vierailijoita.

Kuopion musiikkikeskuksen neljäs ja ylin kerros, joka tunnetaan myös taivasosastona, on Sibelius-Akatemian kirkkomuusikoiden ikioma kotipesä. Juuri tässä kerroksessa vieraileva kulkija pääsi tutustumaan soitinten kuninkaan, urkujen,  pauhuun, kotoiseen virren veisuuseen, barokin henkeä hehkuvan cembalon arpeggiomaiseen soundiin ja saipa kuulija tietoa maamme herätysliikkeiden veisuuperinteistä.

Päivä oli kiireinen useiden esittelykierrosten vuoksi. Eivätkä meneillään olevat olympialaiset helpottaneet aikataulua lainkaan. Tai ainaiset nelossijat.

Ehdottomasti suosituimmaksi ohjelmaksi nousi virsien yhteislaulutilaisuus, jossa kansa sai toivoa lempivirsiänsä laulettaviksi kanttorin ja esilaulajan johdolla. Ei kuivaa silmää missään!

 

Yhteislaulutilaisuudessa oli kosolti vieraita.

 

Urkujen pauhu oli monelle kuulijalle eksoottinen kokemus!


 

Olympialaisten seurantaa esittelyjen välillä.

 

Teksti ja kuvat: Olli-Jaakko Miettunen



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi