« Takaisin

Viikon alumni Alf Nybo: Käytä mielikuvitusta ja omaa järkeäsi valintoja tehdessäsi



Pohjois-Helsingin musiikkiopistosta viime vuonna eläkkeelle jäänyt Alf Nybo on ehtinyt pitkän ja monipuolisen uransa aikana työskennellä muun muassa kuoron- ja orkesterinjohtajana, korrepetiittorina sekä pianonsoitonopettajana. Hänen aktiivinen työelämänsä ei ole kuitenkaan kokonaan jäänyt vielä taakse, ja hän on useiden elämäntapamuusikoiden tavoin edelleen monessa mukana. Vaikka matkan varrelle on mahtunut sekä myötä- että vastoinkäymisiä, hän pitää tähän asti kokemaansa mielenkiintoisena: ”Ainakaan ei ole ollut tylsää.”

”Hanki kanttorin tutkinto. Sillä saat varmasti töitä”, ohjeisti Nybon pianonsoitonopettaja häntä hakemaan Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolle. Saadulla tutkinnolla työllistyminen olisi lähes varmaa ja sitä voisi tarvittaessa käyttää ponnahduslautana eteenpäin. Opiskelemaan päästyään Nybo eteni kattavista teorian ja säveltapailun taustatiedoista johtuen nopeasti ja valmistui kanttoriksi kahdessa vuodessa – puolet tavoiteaikaa nopeammin! Lyhyitä sijaisuuksia lukuun ottamatta Nybo ei kuitenkaan koskaan vakinaisesti tehnyt kanttorin töitä vaan jatkoi opintoja välivuosineen vielä yhteensä kahdeksan vuoden ajan.

Keskityttyään kirkkomusiikin osastolla lähinnä urkujensoittoon ja kuoronjohtoon Nybo kehitti valmiuksiaan lisäksi pianossa ja orkesterinjohdossa. Myös Sibelius-Akatemian silloinen rehtori piti monipuolisuutta tavoittelemisen arvoisena asiana.

Nybon integroituminen työelämään alkoi jo hyvin varhaisessa vaiheessa opintoja. Muun muassa kanttorisijaisuuksien lisäksi hän sai toisena opiskeluvuotena töitä kuoronjohtajana, kun Harald Andersén järjesti hänet mieskuoro Svenska Sångarenin johtajaksi. Nybo soitti myös useissa tutkinnoissa ja päätyi näin laulun lehtori Liisa Linko-Malmion luokkasäestäjäksi. Svenska Sångarenin paikka johdatti Nybon ensimmäiseen virkaansa Tammisaaressa, ja korrepetointikokemus, jota hän sai harjoitettuaan muun muassa Linko-Malmiolle Tauno Marttisen Poltettua Oranssia, auttoi Nybon myöhemmin toiseen työpaikkaansa Kansallisoopperalla.
Alf Nybon ensimmäisen vakituinen virka oli Tammisaaren kaupungin kapellimestarina. Työhön kuului kuorojen ja pienen orkesterin johtamista, viulunsoiton opetusta sekä yhteydenpitoa konserttitoimistojen ja muusikoiden kanssa. Pienellä paikkakunnalla hän myös muun muassa kirjoitti konserttiarvosteluja paikallislehteen. Nybo muistelee aikaa lämmöllä, vaikka työhön ja paikkansa vakiinnuttamiseen liittyi toisinaan suuriakin haasteita ja vaikka hän loppujen lopuksi päätyi eroamaan virasta hallinnollisten erimielisyyksien takia.

Kaupunginkapellimestarista oopperapianistiksi

Tammisaaren jälkeen seurasi loikkaus oopperamaailmaan. Kansallisoopperalla oli auki balettipianistin virka, jota Nybo hoiti hetken ennen siirtymistään korrepetiittoriksi ja apulaiskuoromestariksi. Työnkuvaan kuului laaja-alaisesti niin oopperoiden harjoittamista kuin orkesterin kosketinsoittajana toimimista. Hän sai myös osallistua esityksiin johtamalla takakuoroa ja pääsi kerran johtamaan kokonaisen näytöksen. Tätä ja myöhemmin Novosibirskissä tapahtuneita oopperaesityksiä Nybo pitää eräinä uransa huippuhetkinä. Novosibirskin Rigoletto ja Patarouva kuuluvat tosin myös niihin kaikkein haastavimpiin.
Oopperakokemuksistaan huolimatta Alf Nybo kokee kuitenkin olleensa suurimman osan urastaan joko kuoronjohtajana tai byrokraattina. Kansallisoopperan jälkeen hänet (omien sanojensa mukaan) ylipuhuttiin musiikkiopiston apulaisrehtorin tehtäviin, joissa hän viihtyi 15 vuoden ajan. Näinäkään aikoina taiteellinen työ ei pysähtynyt, vaan Nybo perusti 80- ja 90-luvuilla kaksi kamariorkesteria, joista toinen on vielä pystyssä, sekä edelleen aktiivisesti toimivan Bulevardin kamarimusiikkiseuran. Hän oli myös vaikuttamassa kirkkomusiikin tutkinnonuudistukseen, jonka seurauksena hän toimi Sibelius-Akatemian tuntiopettajana toistakymmentä vuotta.

Eläkkeellä vain nimellisesti; tekevälle on aina riittänyt töitä

Viimeisessä työpaikassaan Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa Nybo palasi opettamaan pianonsoittoa. Hän kuvailee kokemusta kuin kotiinpaluuta; piano tuntui jälleen hänen varsinaiselta omalta soittimeltaan. Samaan aikaan häntä pitivät kiireisenä orkesterin puolelta tulevat tehtävät sekä aktiivinen osallistuminen Suomen kamarimusiikkiseuran toimintoihin. Soittaminen, orkesterinjohtaminen ja opettaminen ovat jatkuneet myös eläkkeellä, ja etenkin pianistisesti Nybo kokee olevansa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Eläköityminen hänen tapauksessaan tuntuu varsin nimelliseltä vailla juuri minkäänlaisia käytännön vaikutuksia.
Laaja-alaisesta opiskelusta seurasi siis kirjava eikä kovin suoraviivainen ura. Alf Nybo on kokenut, että monipuolisuudesta on ollut sekä hyötyä että haittaa. Hänelle on aina – yhtä puolen vuoden jaksoa lukuun ottamatta – löytynyt töitä; useimmiten jopa tarjottu, sillä hänen on itse täytynyt tarjoutua vain yhteen ainoaan työpaikkaan. Myös kapellimestarin työssä on ollut ilmeisenä etuna useamman instrumentin hallinta. Varjopuolena on ehkä huonompi palkkaus, minkä lisäksi Nybo on kokenut, ettei monen alan taitajaa arvosteta samalla tavalla kuin yhteen ainoaan soittimeen keskittynyttä.

Ammattitaito on pysynyt yllä aktiivisella esiintymistyöllä ja kehittynyt muun muassa radioäänitysten myötä. Myös opetustyön Nybo on kokenut tärkeäksi ajattelun avartajaksi. Viestinään Sibelius-Akatemian opiskelijoille hän haluaisi kuitenkin tenori Vilho Kekkosen sanoja lainaten kertoa tämän:

- ’Ei pidä uskoa kaikkea mitä opettajat sanoo.’ Tämä ei tarkoita sitä, että pitää ylenkatsoa kokeneen opettajan neuvoja, vaan sitä, ettei riitä mekaanisesti omaksua niitä sellaisinaan, vaan käyttää omaa mielikuvitusta ja miksei järkeäkin. Ole oma itsesi ja tee persoonallisia ratkaisuja!

Teksti: Joel Papinoja

 

 

 


Kuulolla-blogissa esitellään kerran viikossa perjantaiaamuisin Sibelius-Akatemian entinen opiskelija, viikon alumni. Hän kertoo muistoja opiskeluajoiltaan, uravalintoihinsa vaikuttaneita käänteitä ja tarinan siitä, miten päätyi nykyiseen työhönsä. Uratarinat ovat kirjoittaneet Sibelius-Akatemian alumnityön mentorointiohjelmaan osallistuneet opiskelijat. Oletko Sibelius-Akatemian alumni ja haluaisit ehkä mukaan toimintaan? Lue lisää Sibelius-Akatemian alumnityön verkkosivuilta



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi