« Takaisin

Viikon alumni Elina Heiskanen: Pikkuballerinasta televisio-ohjaajaksi

 

Lapsena Elina Heiskanen rakasti lukemista ja kouluakin, tanssi Kansallisoopperan balettikoulussa ja soitti pianoa. Syksyn 2013 aikana hän työsti ensimmäistä pitkää musiikkidokumenttiaan TV-ohjaajana Yleisradiossa. Tie tanssivasta pianonsoitonopiskelijasta palkituksi toimittajaksi, tuottajaksi ja TV-ohjaajaksi on ollut mielenkiintoinen ja täynnä ennalta-arvaamattomia sattumuksia.

Opinnot Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla olivat vielä kesken, kun Elina aloitti työt freelance-radiotoimittajana vuonna 1997. Sinnikkäästi hän käytännössä itse opiskellen ja mestari-kisälli –metodilla tutustui radio-ohjelmien tekemisen ja viestinnän saloihin, ja vähitellen tämä alkoikin kantaa hedelmää. Yleisradiossa hän aloitti ensin määräaikaisessa työsuhteessa erilaisten musiikkiohjelmien toimittajana ja tuottajana. Motivoitunut ja järjestelmällinen työskentely tuotti tulostakin, ja hänen pienen budjetin lastenohjelmastaan tuli suorastaan hitti. Vakituisen paikan auetessa hän haki muiden joukossa ja pääsi Ylen musiikkitoimittajien joukkoon vuonna 2004.

Opiskelua ikä ja ura kaikki

Kesken jääneet opinnot Sibelius-Akatemiassa vaivasivat sen verran, että äitiyslomansa päätteeksi vuonna 2008 Elina päätti suorittaa tutkintonsa loppuun. Samana vuonna hän alkoi kouluttautua myös TV-ohjaajaksi ja tasapainoili hetken sekä tuottajan että ohjaajan töiden kanssa, kunnes ohjaus vei kokonaan mukanaan. Yksi menestyksen salaisuuksista saattaakin olla joskus kantapäänkin kautta opittu palo tehdä asiat mahdollisimman kunnolla ja loppuun asti, mikä ei aina ole helppoa nopeasti ja helposti innostuvalle ihmiselle.

- Projektit ovat olleet toinen toistaan mielenkiintoisempia ja aina oppii uutta. Vaikka pintapuolisesti katsottuna nykyinen työ ei vastaakaan täysin Sibelius-Akatemiasta saamaani koulutusta, oikeastaan kaikista niistä asioista, joita opiskelin ja joista olen ollut kiinnostunut, on ollut hyötyä nykyisessä työssäni TV-ohjaajana, Elina tuumii nyt.

Opiskeluajoista Elinalle on jäänyt mieleen häntä kiinnostavan teoreettisen puolen lisäksi erityisesti musiikin tekeminen, muun muassa laulaminen Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeessä ja lukuisat keikat pianotrion kanssa. Opiskelukavereita tapaa töissä ja työn ulkopuolella. Omakohtaiset kokemukset muusikon työstä ovat mieletön etu musiikkiohjelmien ohjaajalle. Työssä pitää usein pystyä samaistumaan muusikon rooliin ja ymmärtää syvällisesti soivaa maailmaa, jota sitten työstetään, pilkotaan palasiksi ja rakennetaan teokseksi, ilmaisuksi. Toki myös visuaalinen ja tekninen puoli ovat tärkeitä musiikkiohjelmissa. Tanssitausta auttaakin ymmärtämään liikettä musiikin ohella - sen tempoa, suuntaa ja muotoja.

- Ohjaajan työssä ei voi koskaan olla ”diktaattori”, mutta pitää pystyä sanomaan suoraan, jos jokin ei toimi. Tärkeintä on kuitenkin musiikki ja sen tuoman elämyksen välittäminen konserttisalin seinien ulkopuolelle. Ohjaaja pitää huolen siitä, että koneisto toimii ja että kaikki työntekijät voivat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Kaikesta tästä syntyy hallittu kokonaisuus, kuin suuri instrumentti, jolla tehdään musiikkia, kuvailee Heiskanen työtään.

Teksti: Emilia Karjunen


Kuulolla-blogissa esitellään kerran viikossa perjantaiaamuisin Sibelius-Akatemian entinen opiskelija, viikon alumni. Hän kertoo muistoja opiskeluajoiltaan, uravalintoihinsa vaikuttaneita käänteitä ja tarinan siitä, miten päätyi nykyiseen työhönsä. Uratarinat ovat kirjoittaneet Sibelius-Akatemian alumnityön mentorointiohjelmaan osallistuneet opiskelijat.

Oletko Sibelius-Akatemian alumni ja haluaisit ehkä mukaan toimintaan? Lue lisää Sibelius-Akatemian alumnityön verkkosivuilta


 



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi