« Takaisin

Viikon alumni Marjukka Andersson: Aina uutta intoa etsimässä!

Helsingissä Lauttasaaren seurakunnassa kanttorina työskentelevä Marjukka Andersson menetti sydämensä 15-vuotiaana urkumusiikille kuultuaan äänilevyltä Bachin uljaimpia urkuteoksia. Hän oli soittanut pianoa Käpylän musiikkiopistossa, mutta ajatus ammattimuusikkoudesta ei ollut aikaisemmin edes käynyt mielessä.

Marjukka aloitti opinnot Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla Helsingissä 1972. Siellä hän opiskeli pääainettaan urkujensoittoa Kari Jussilan johdolla. Hän valmistui diplomiurkuriksi 1980 ja ensikonsertti seurasi seuraavana vuonna Helsingin Tuomiokirkossa. Uraa ajatellen olivat tärkeinä vaikuttajina Oulunkylän silloinen kanttori DU Matti Rindell sekä Pohjoisen Rautatiekadun viidennen kerroksen (urkukerroksen) mainio porukka, joka koostui ajan parhaista urkutaiteilijoista.

– Muistelen lämmöllä vaikkapa prof. Tauno Äikäätä ja prof. Enzio Forsblomia. Opiskeleminen oli vaativaa, mutta myös valtavan inspiroivaa. Monesti istuttiin vielä yön pimeimpinä tunteina kontrapunktin solmuja ratkomassa. Me olimme siinä mielessä vielä hienossa asemassa, että saimme aikaa kypsyä myös muusikkoina oppilaitoksessa. Sen soisin myös tämän päivän opiskelijoille, joilla tuntuu olevan valtavia paineita tuottaa tutkintoja mahdollisimman pian, Marjukka pohtii.

Kansainväliset vaikutteet ovat aina olleet Marjukalle tärkeitä ja avartavia. Hän osallistui aktiivisesti Sibelius-Akatemian urkeseminaareihin ja soitti aktiivioppilaana useilla kansainvälisillä mestarikursseilla. Vuoden  80-81 hän opiskeli North Texas State Universityssä pääasiallisesti urkujensoittoa. Siellä hän myös tutustui vanhan musiikin esityskäytäntöihin aivan uudella, kiehtovalla tavalla. Sibelius-Akatemian muututtua osaksi yliopistoa Marjukka suoritti musiikin maisterin tutkinnon. Laajan kirjallisen työn aiheena oli häntä erityisesti kiinnostanut Jouko Linjaman urkumusiikki.

Kirkkomuusikon uralle on tyypillistä, että päästään kiinni työelämään jo piskelun ohella kanttorin sijaisuuksien kautta. Marjukan työuraan on mahtunut monenlaisia vaiheita. Hän asui mm. perheineen vuoden Japanissa toimien Japanin suomalaisen koulun musiikinopettajana.

 – Lapset  melkein kiljuivat ilosta päästessään laulamaan ja soittamaan!, hän muistelee.

Marjukka toimi yhdeksän vuotta kanttoreiden valtakunnallisen ammattijärjestön, Suomen Kanttori-urkuriliiton, puheenjohtajana ja on siinä ominaisuudessa ollut paljossa mukana. Tätä aikaa hän kuvaa rikastuttavana aikana, joka antoi mahdollisuuden tutustua ja vaikuttaa virkakaunnan asioihin maanlaajuisesti.

- Jos minulle tarjottaisiin mahdollisuus valita urani uudelleen, en vaihtaisi alaa. Antoisinta muusikon työssä on mielestäni mahdollisuus aina oppia uutta ja kiehtovaa!

Teksti: Ulla Wirtanen


Kuulolla-blogissa esitellään kerran viikossa perjantaiaamuisin Sibelius-Akatemian entinen opiskelija, viikon alumni. Hän kertoo muistoja opiskeluajoiltaan, uravalintoihinsa vaikuttaneita käänteitä ja tarinan siitä, miten päätyi nykyiseen työhönsä. Uratarinat ovat kirjoittaneet Sibelius-Akatemian alumnityön mentorointiohjelmaan osallistuneet opiskelijat. Oletko Sibelius-Akatemian alumni ja haluaisit ehkä mukaan toimintaan? Lue lisää Sibelius-Akatemian alumnityön verkkosivuilta



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi