« Takaisin

Viikon alumni Rauno Nieminen: Kyky tulla toimeen muiden kanssa on työllistymisen edellytys


Sähköasentaja, soitinrakennuksen lehtori, muusikko, soitinrakentaja Rauno Niemisen matka ammatilliseen elämään ei ole ollut niitä tavanomaisimpia. Mies on pääosin itseoppinut. Hän on valmistunut moneen eri ammattiin (muun muassa sähköasentajaksi ja käsiteollisuusopettajaksi) ja suorittanut monta tutkintoa (muotoilija AMK, soitinrakentajamestari ja musiikin tohtori). Nieminen on toiminut puolet elämästään soitinrakennuksen lehtorina Ikaalisissa, vuodesta 1984 lähtien. Päätyön ohessa hänellä on oma soitinrakennusyritys ja myös muusikon ja tutkijan työ. Nieminen on tällä hetkellä viiden vuoden virkavapaalla päätyöstään ja keskittyy sinä aikana muusikon työhön ja kirjoittamiseen.

- Olen sitä mieltä, että jokaisen opettajan olisi hyvä välillä yrittää elättää itsensä sillä ammatilla mitä opettaa. Yhteiskunta muuttuu niin nopeasti, että vanhoilla opeilla ei pärjää pitkään. Perustin uudelleen oman soitinrakennusyrityksen vuonna 1996. Irtaantuminen päätyöstä on ollut pelastukseni. Välillä pitää saada oppia itsekin ja olla vain joutilas.

Nieminen on alasta kiinnostuttuaan ruvennut itse keräämään tietoa ja oppinut taitoa nimenomaan oman tekemisen kautta. Lähes poikkeuksetta hän on saanut taidoilleen virallisen osaamistunnustuksen vasta jälkeenpäin suoritettujen koulutusten kautta. Nieminen painottaa oman aloitekyvyn tärkeyttä.

- 1970-luvulla ei ollut saatavissa koulutusta soitinrakennus- eikä kansanmusiikkialalle. Oppi täytyi itse hankkia ja uteliaisuuden avulla löytää. Jätin sähköasentajan työn Mäntän paperitehtaalla ja aloin rakentaa soittimia. Vuonna 1979 menin soitinrakentaja Jyrki Pölkille oppisopimusoppilaaksi. Seuraavan vuoden vietin Oriveden Opiston musiikkilinjalla.

Niemisen opiskeluinto on lähtenyt sisäisestä motivaatiosta; halu oppia enemmän ja uteliaisuus uusia asioita kohtaan ovat pitäneet yllä opiskelutahtoa. Hän on opiskellut juuri sitä, mitä on halunnut, ei vain sitä, mitä instituutio on tarjonnut. Juuri oppimisintonsa tyydyttämiseksi Nieminen on myös suorittanut lukemattomia kesä- ja lyhytkursseja.

-  Kansanmusiikkia saattoi opiskella erilaisilla kesäkursseilla. Pian olin kuitenkin itse opettamassa - Ilomantsissa kanteleensoittoa ja Kaustisella milloin mitäkin. Vuonna 1983 perustettiin Sibelius-Akatemiaan kansanmusiikkiosasto ja seuraavana vuonna Ikaalisiin soitinrakennuskoulu. Sibelius-Akatemiassa opetin alussa soitinrakennusta ja puhallinten soittoa. Ikaalisiin lähdin käynnistämään soitinrakennuslinjaa Käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen, missä työssä olen edelleenkin. Vuonna 1991 suoritin käsi- ja taideteollisuusopettajan tutkinnon. Opettajien kelpoisuusvaatimuksiin tuli ajan mittaan uusia vaatimuksia. Vuonna 2001 suoritin muotoilijan AMK-tutkinnon Kuopion muotoiluakatemiassa. Kun soitinrakentajalinjaa perustettiin, ei muodollisesti päteviä opettajia ollut olemassakaan. Minulta puuttui soitinrakentajakoulutus, koska olin itse ensimmäinen opettaja. Ammatillisen pätevyyden saattoi osoittaa suorittamalla mestarin tutkinnon omalla ammattialalla. Vuonna 2005 suoritin Suomen en-simmäisen soitinrakentajamestarin tutkinnon. Tätä ennen piti kuitenkin luoda alalle tutkintojen perusteet.

Niemisen ensimmäinen yliopistotutkinto oli tohtorintutkinto, ja hän valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2008. Hänelle oli tärkeää saada tunnustus siitä tutkimustyöstä, jota hän oli tehnyt jo monta vuosikymmentä.

- Sibelius-Akatemian tutkintoa en ole tarvinnut työssäni soitinrakennuksen opettajana. Kävin Sibelius-Akatemiassa harvakseen opettamassa soitinrakennusta ja olin ensimmäisen tohtorin tutkinnon suorittajan Arja Kastisen työn ohjaajana. Kun esittelimme seuraaville tohtoriopiskelijoille opintojen sisältöä sanoin puoliksi leikilläni Heikki Laitiselle, että olisin itsekin kiinnostunut tohtorinopinnoista mutta että sähköasentajan perustutkinnolla sinne tuskin on asiaa. Heikki kehotti kuitenkin tekemään tutkimussuunnitelman. Jätin suunnitelman vuonna 2002 ja opinnot alkoivat 2004. Tein kehittäjäkoulutuksessa tieteellispainotteisen tutkinnon ”Soitinten tutkiminen rakentamalla, esimerkkinä jouhikko”. Ilman tätä tutkintoa olisi ehkä ammatillinen kokemukseni muusikkona ja soitinrakentajan jäänyt vain omaksi tiedokseni. Nyt se on kirjoitettu kahteen kirjaan.

Rauno asui opintojensa aikoihin Ikaalisissa, jossa hän asuu nykyäänkin, eikä siitä syytä osallistunut juhliin tai konsertteihin Helsingissä. Hänellä ei ollut suoranaista opiskelijaelämääkään.

- Oli tärkeää oppia professoreilta ja kollegoilta uusia asioita; tohtorikoulu oli tiivis yhteisö. Tärkeintä oli yhteisön keskinäinen vuorovaikutus ja keskusteleminen kollegoiden kanssa. Tämä oli välttämätöntä ja myös opin valtavasti tätä kautta, hän muistelee opintoaikaansa.

Sosiaaliset taidot ovat Niemiselle osa ammattitaitoa. Kokemuksen myötä hän on huomannut, että saadakseen töitä ei riitä, että on hyvä muusikko ja hallitsee instrumentin – kyky tulla toimeen muiden muusikoiden ja keikkajärjestäjien kanssa määrää lopulta sen, saako töitä vai ei.

- Muusikot ovat lavalla harvoin täysin yksin. Muiden huomioiminen ja hyvien suhteiden ylläpitäminen on siis välttämätöntä. Tämä pätee varmasti myös mihin tahansa muuhun työyhteisöön. Kansanmuusikon on hankittava keikkansa itse. Musiikki on ollut minulle aina harrastus, mutta sain tilaisuuden vielä kokeilla muusikon ammattia päätoimisesti viisivuotisen taitelija-apurahan muodossa. Apurahakauden jälkeen menen vielä pariksi vuodeksi opettamaan soitinrakennusta ennen eläkkeelle siirtymistä. 

Teksti: Nairi Azezian


Kuulolla-blogissa esitellään kerran viikossa perjantaiaamuisin Sibelius-Akatemian entinen opiskelija, viikon alumni. Hän kertoo muistoja opiskeluajoiltaan, uravalintoihinsa vaikuttaneita käänteitä ja tarinan siitä, miten päätyi nykyiseen työhönsä. Uratarinat ovat kirjoittaneet Sibelius-Akatemian alumnityön mentorointiohjelmaan osallistuneet opiskelijat. Oletko Sibelius-Akatemian alumni ja haluaisit ehkä mukaan toimintaan? Lue lisää Sibelius-Akatemian alumnityön verkkosivuilta



Ei kommentteja. Ole ensimmäinen

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi