« Tillbaka

Alttoviulisti Markus Sarantola vapauttaa vanhan musiikin perinteen kahleista

Alttoviulutaiteilija Markus Sarantola ja vanhan musiikin yhtye Opus X avaavat 27. syyskuuta Musiikkitalon konsertissaan läjän musiikkifilosofisia kysymyksiä. Pitääkö Mozartia soittaa, kuten 1700-luvulla soitettiin? Voimmeko edes tarkasti tietää, miten vanhaa musiikkia tulisi soittaa?

Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa syksystä 2012 alkaen opiskellut Markus Sarantola tutkii vanhemman taidemusiikin esittämiskäytäntöjen murtautumista suomalaisiin sinfoniaorkestereihin. Päivätyönään hän toimii alttoviulun äänenjohtajana Lappeenrannan kaupunginorkesterissa.  Vanhan musiikin ekspertti esittää ystävineen syyskuun konsertissaan Wolfgang Amadeus Mozartin, Erik Tulindbergin ja Franz Schubertin harvemmin kuultuja jousikvartettoja.  Konsertin nimeksi valikoitui Autenttisuus on out! I.

- Haluan lähestyä klassismin ajan musiikkia mahdollisimman vapaana romantiikan kahlitsevista malleista. Pyysin tarkoitusta varten konserttiin Opus X -yhtyeen, jonka perustajajäsen itsekin olen. Tutkimme, voiko 1700-luvun musiikkia soittaa, kuten säveltäjä on tarkoittanut. Vai voiko tällaista autenttisuutta edes saavuttaa?, Markus Sarantola pohtii.

Sarantolan mukaan vastaavan autenttisuuden tavoittelu ei ollut muodikasta 1800-luvulla, kun taidekentällä elettiin voimakasta romantiikan aikaa. Periodiliike (eli vanhan musiikin soittaminen oman aikansa tyylin mukaisesti) on eräiden tutkijoiden mielestä vasta 1900-luvun modernismin ajan ilmentymä.

- Vielä 1970-luvulla vanhan musiikin pioneerit saattoivat antaa vaikutelman yhden ainoan totuuden saavuttamisen mahdollisuudesta, mikä johtui myös aikakauden yleisestä ilmapiiristä. 2010-luvulla elämme postmodernia aikaa: kaikenlaiset tulkinnat menevät tasa-arvon nimissä läpi.

Akademie für Alte Musik Berlin -yhtyeen konserttimestari Georg Kallweit on pohtinut vanhalle musiikille tyypillisiä muoti-ilmiöitä. Yhtyeen toiminnan alkuaikoina, 1980-luvun lopulla muusikot pyrkivät barokkimusiikin esittämisessä lyhytjänteiseen, retoriseen artikulointiin.

- Tämä vei kuitenkin soitosta pois lämpöä. Sittemmin huomattiin, että laulava linja kuuluu yhtä oleellisesti barokkimusiikin ilmaisuskaalaan. Kallweitin mielestä tervettä on kuitenkin se, ettei enää tuijoteta oikeaoppisuuteen. Hän on todennut, etteivät muusikot ole museologeja vaan viihdyttäjiä, Sarantola valottaa.

Yhteen kysymykseen tarvitsemme vielä Sarantolalta vastauksen, rautalangasta vääntäen. Miksi autenttisuus on out?

- Koska ehkäpä täyttä autenttisuutta on mahdoton saavuttaa. 1700-luvulla oli orkestereita, jotka eivät tarvinneet naisia tai harjoituksia. Pitäisikö muka sellaiseen pyrkiä nykypäivänä? Tutkimustietoa saadaan jatkuvasti lisää, ja samalla lisääntyy tietämyksemme ristiriitaisesta ja paikkakunnittain vaihdelleesta 1700-luvun esittämiskäytännöstä. 2010-luvulla aletaan paremmin ymmärtää, että autenttisuus on sellaiselle liian kapea raami, Markus Sarantola kertoo konsertin otsikon filosofisesta puolesta.

Hyvä tietää

Markus Sarantola tekee taiteellista tohtorintutkintoaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa. Yksikkö on jatkokoulutukseen keskittyvä esittävän ja luovan säveltaiteen sekä tutkimuksen tohtorikoulu. DocMus-tohtorikoulussa jatkokoulutus ja tutkimus kohdistuvat pääosin esittävään säveltaiteeseen, sävellykseen ja musiikinteoriaan sekä kirkkomusiikkiin. Orkesterisoittimien, kosketinsoitinmusiikin ja laulumusiikin taiteellinen jatkokoulutus tapahtuu pääosin DocMusissa. Jatkokoulutuksen hankkeille on tyypillistä taiteellisen toiminnan ja tutkimuksen vuorovaikutus.

Sibelius-Akatemiassa voi opiskella myös vanhaa musiikkia. Vanhan musiikin koulutuksella onkin Sibelius-Akatemiassa pitkät perinteet. Aineryhmässä voi opiskella keskeisimpiä periodisoittimia joko pää- tai sivuaineena. Soitinvalikoimaan kuuluvat lähes kaikki puupuhaltimet, vaskisoittimet, jousisoittimet, kosketinsoittimet sekä useimmat näppäilysoittimet ja barokkilaulu.  Markus Sarantola on opiskellut vanhaa musiikkia ja barokkialttoviulunsoittoa Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa.

Sarantola avaakin nyt Kuulolla-blogin lukijoiden iloksi muutaman vanhan musiikin käsitteen.

  1. vanha musiikki

“Minulle raja kulkee Mozartin ja Beethovenin välissä. Monet barokin ajan säveltämisen ja esittämisen käytännöt ovat ensin mainitun musiikissa läsnä vielä aivan eri tavalla. Kyse on mm. Ranskan vallankumouksen vuosista, jolloin yhteiskunnassa alkoi muuttua todella moni asia. Musiikki ja yleensäkin taide heijastavat ympäröivää yhteiskuntaa, vaikka taiteilija itse ei välttämättä koe asiaa siten.”

  1. periodisoitin tai -ääni

“Soitin, joka on trimmattu jonkin tietyn aikakauden käytännön mukaisesti. Alkuperäinen soitin tai sen kopio. Vuoden 1830 trimmissä oleva viulu ja jousi ovat kieliä lukuunottamatta jo samanlaiset kuin meidän aikanamme. Mutta esimerkiksi kosketinsoittimissa tai puhaltimissa nämä menevät erilailla. Ehdotonta tarkkuutta näihin on kuta kuinkin mahdotonta soveltaa.”

  1. autenttisuus vanhan musiikin estetiikassa

“Matematiikassa autenttisuuden käsitettä lähentelee termi ‘raja-arvo’. Siinä ikään kuin lähestytään jotain pistettä, voimatta sitä koskaan saavuttaa. Vanhaa musiikkia on soitettava kuitenkin jollakin tavoin. Historiallista aspektia ei ole mahdollista sivuuttaa, mutta 1700-luvun ihmisiksi emme voi muuttua. Vanhan musiikin soittajien ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista esiintyä yhden asian liikkeenä. Yhtä totuutta ei siis ole.”

 

Opus X: Autenttisuus on out! I Musiikkitalon Organo-salissa lauantaina 27. syyskuuta klo 19.00. Lue konsertista lisää täältä.

PS: Lippuja voi ostaa Lippupalvelusta.

PPS: Haluatko tutustua lisää Markus Sarantolan ajatuksiin musiikin estetiikasta? Lue Sibelius-Akatemian Trio-lehden artikkeli “Vibratosta eri aikakausina sekä estetiikan muutoksista yleisemminkin” (pdf, sivu 35, 1/2014).

Teksti: Johanna Laitinen
Kuva: Esa Lehtola

 



Inga kommentarer ännu. Bli först.

Hae blogin sisällöstä

Tervetuloa Sibelius-Akatemian blogiin!
 

Tässä blogissa kerromme sanoin ja kuvin siitä, mitä tapahtuu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian luokkahuoneissa ja käytävillä, arjessa ja juhlassa, ehkäpä joskus jopa konserttilavan takana! Tapaamme ajankohtaisia ihmisiä, jotka omin sanoin kertovat siitä, mitä juuri nyt on meneillään.

Meihin saat yhteyden sähköpostitse osoitteella info (at) siba.fi